Mistä alkaa (venäläisten) isänmaa?

Viime kuukausina venäläisiä sotilaita on rekisteröity Ukrainan ja Baltian maiden rajoilla – suurin joukoin. Niitä on noteerattu myös Armeniassa, Georgian Ossetiassa, Kazakstanissa, Valko-Venäjällä ja jopa Suomen ja Ruotsin lähialueilla. Miten venäläiset puolustavat ajattelua, että heidän isänmaansa rajat ulottuvat muiden maiden territorion alueelle?

On aivan selvää, että isänmaa, venäjäksi: Rodina, on käsitteenä monikattavampi kuin meidän oma ilmaisumme kotimaastamme. Se ei rajoitu maantieteellisiin rajoihin, vaan pikemminkin ihmisen omiin ajatuksiin ja tunteisiin, jotka luovat kehykset kodille, suvulle ja jossain määrin myös Jumalalle ja uskonnolle. Vanhassa venäläisessä lastenlaulussa runoillaankin:

Isänmaa alkaa aapiskirjan ensimmäisestä kuvasta. Se alkaa hyvistä ja luotettavista ystävistä, lauluista joita äiti lauloi meille lapsena. Aitamme takana olevasta puiston penkistä, tuulessa värisevistä kotikoivun lehdistä, ensimmäisistä kevätkottaraisen viserryksistä voimme aistia kotimaamme ilmapiirin todellisuutta. Se alkaa kylätiestä, jota pitkin rakastuneina kuljimme onnellisina kohti tulevaisuutta.

Osa isänmaatamme? Vesiväylä Venäjän Karjalassa. Kuva: Veli Sakarias

Venäjän kansa muodostaa isänmaan rajat

Venäjän kansa ja heidän kotinsa muodostavat siis heidän isänmaansa rajat. Venäjänkielinen väestö määrittää oman ajattelunsa mukaan kotimaan alueet. Siksi Venäjä on usein ryhtynyt auttamaan muualla asuvaa ”omaa kansaansa”, jos on ilmennyt tapauksia, että heitä on syrjitty, tai kohdeltu väärin. He ovat katsoneet sen oikeudekseen, vaikka he asuisivatkin toisen valtion alueella.

Venäjän presidentin toimikaudellaan Dimitrij Medvedev kuvasi osuvasti näitä isänmaan kehyksiä: ”Niihin kuuluvat hyvinvointi ja ihmiselämän arvokkuus. Rauha eri etnisten ryhmien välillä ja erilaisten kulttuurien yksimielisyys. Niihin kuuluu pienten kansojen suojeleminen ja Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyyden tunnustaminen on yhtenä esimerkkinä tästä suojelusta”. 

Venäjä on viime aikoina suojellut Armeniaa etelästä tulleita hyökkäyksiä vastaan. Helluntaijohtaja Rafael Grigorjan ja Rauli Lehtonen valmistautumassa Vanadzorin (Kirovakanin) helluntaiseurakunnan jumalanpalvelukseen. Armeniassa koetaan suurta herätyksen aikaa. Kuva: Yksityinen arkisto

Viime aikoina tämä ”pienten kansojen suojelu” on suuntautunut Kazakstaniin, Kaukasiaan, Valko-Venäjälle ja Itä-Ukrainan vähemmistön hätävarjelun liioitteluun. Samanaikainen Kiinan aloittama poliittinen kauppasaarto ja hyökkäys Liettuan oikeuksia kohtaan, on herättänyt epäilyksiä, että kysymys saattaakin olla valtapelistä, jonka kautta halutaan laajentaa isänmaan rajoja. Kiinan, Venäjän ja Valko-Venäjän kahden- ja kolmenväliset neuvottelut ovat johtaneet laajoihin kaupallisiin ja poliittisiin sopimuksiin. Siksi on syytä olettaa, että Kiina ja Venäjän työskentelevät tällä hetkellä yhteisrintamassa Yhdysvaltoja ja Euroopan Unionia vastaan.

Ruotsin Ulkopoliittisen instituutin Venäjän asiantuntija Leif Kihlström on syvällisessä analyysissaan vuosia sitten todennut, ”että Venäjän intressipiirin raja menee pitkin Itämeren rantaviivaa. Enemmin tai myöhemmin he tulevat suurella todennäköisyydellä etsimään mahdollisuuksia sen valtaamiseksi. Miten ja milloin, sitä kukaan ei vielä tiedä”.

Liettua ja Kazakstan huomion kohteena

Silloin kun Neuvostoliitto hajosi, katolinen Liettua ja maan silloinen presidentti Vytautas Landsbergis oli Baltian laulavan vallankumouksen keulahahmoja. Neuvostoarmeijan hyökkäysvaunut eivät onnistuneet kukistamaan ihmisten vapauden kaipuuta ja toiveita siirtyä ateistisesta systeemistä uuteen aikakauteen. Näiden historiallisten tapahtumien jälkeen Moskovan hallitsijat ovat tunteneet erityistä vihaa Liettua kohtaan, koska maan kristillinen kirkko rohkeasti nousi taisteluun itsenäisyyden ja vapauden puolesta.

Vytautas Landsbergis. Kuva: Wikipedia en.wikipedia.org

Sen jälkeen, kun maan uudeksi ulkoministeriksi valittiin Gabrielius Landsbergis – Vytautas Landsbergiksiksen lapsenlapsi – maa on solminut ystävälliset siteet Taiwaniin ja samalla joutunut suuren kommunistisen Kiinan taloudellisen boikotin kohteeksi. Asiaa ei ole helpottanut se, että Liettua on myös myöntänyt poliittisia turvapaikkoja Valko-Venäjän opposition johtajille. Murheellista on se, etteivät Euroopan Unionin maat ole rohjenneet antaa täysipainosta tukeansa pienelle Liettualle. Monet maat nimittäin pelkäävät Kiinan taloussuhteiden viilenemistä, mikäli he julkisesti tukisivat Liettuaa.

Kazakstanin johtavat poliitikot ovat viime aikoina joutuneet suurten mielenosoitusten kohteeksi. Nursultan Nazarbajev, eläkkeelle siirtynyt maan entinen presidentti, ja nykyinen Kazakstanin johtaja Kasym-Zhomart Tokajev joutivat joulun jälkeen pyytämään Venäjältä apua pelastaakseen valta-asemansa. Heillä on pitkään ollut sekä Moskovan, että Kazakstanin venäjänkielisen väestön tuki, mutta energiahintojen dramaattinen nousu aiheutti kansannousun, jota muutamat maan muslimitaustaiset klaanit mitä ilmeisimmin johtivat. Näin venäjän- ja kazakinkielisten väliset etniset jännitteet purkautuivat hyvin dramaattisesti muutamien päivien aikana.

Venäjältä saapuneet turvajoukot saivat kuitenkin tilanteen rauhoitettua samalla kun maan kaikki internettiyhteydet suljettiin. Arvioidaan, että kuolleiden määrä olisi jo yli 200 ja lähemmäs 10 000 on pidätetty levottomuuksien yhteydessä. Kazakstanin evankeliset seurakunnat ovat kokoontuneet kymmenissä kirkoissa rukousjumalanpalveluksiin viime viikkojen aikana. Niissä on rukoiltu rauhan puolesta, etteivät levottomuudet aiheuttaisi jännitteitä slaavilaisten ja muslimitaustaisten kansojen välille.

Rukousta Kazakstanin evankelisen liikkeen johtajien puolesta. Seurakunnat ovat kasvaneet viime vuosina ja ensimmäiset kazakinkieliset seurakunnat Kiinassa on perustettu jo yli 10 vuotta sitten. Kuva: R. Lehtonen

Nykyisen valtapuolueen tavoitteena on toteuttaa politiikkaa, jossa kaikki uskonnot ovat tasavertaisia lain edessä. Mikäli kazakkiväestön aiheuttamaa kansannousua ei olisi saatu rauhoitettua, tilanne olisi hyvinkin voinut kehittyä niin, että muslimiystävällisemmät voimat olisivat saattaneet lisätä vaikutustansa. Se olisi tulevaisuudessa voinut rajoittaa evankelisten seurakuntien toimintaa erityisesti kazakinkielisillä alueilla. Varsinkin maan eteläisillä ja läntisillä alueilla.

Vladimir Putinin laajentaa isänmaan rajoja

On mielenkiintoista todeta, millaisia henkilöitä kuuluu Vladimir Putinin johtavaan tiimiin. Pääministeri Michail Mishustinin äiti on kotoisin Kotlaksesta, joka sijaitsee aivan Komin rajalla ja isä on juutalainen Valko-Venäjältä. Putinin tiimin henkilöstöpäällikkö on Anton Vaino, Viron neuvostoajan kommunistisen puolueen pääsihteerin Karl Vainon lapsenlapsi. Ulkoministeri Sergej Lavrovin isä on armenialainen ja äiti on Tbilisissä kasvanut venäläinen. Puolustusministeri Sergej Shoygu on kotoisin Tuvan autonomisesta tasavallasta, missä asuu noin 200 000 nimellistä buddhalaista.

Ortodoksikirkon johto tekee läheistä yhteistyötä Venäjän poliittisen johdon kanssa, varsinkin mitä tulee uskonnollispoliittisiin päätöksiin. Kirkon johtoryhmään kuuluu useita, jotka ovat etnisltä juuriltaan mordvalaisia.

Nämä johtohenkilöt muodostavat kokonaisuuden, joista jokainen on suuren osan elämästään viettänyt vähemmistönä vieraalla maalla, tai vieraassa ympäristössä. He ovat ilmeisesti kokeneet etnistä syrjintää ja jopa diskriminointia. On syytä olettaa, että heidän on erityisen helppoa asettua ulkomailla asuvien venäjänkielisten tilanteeseen, koska he itse ovat olleet samanlaisessa asemassa Kaukasiassa, Siperiassa, Valko-Venäjällä ja suomensukuisten kansojen alueella.

Moskova valvoo tarkkaan, miten venäjänkielistä väestöä kohdellaan Baltian maissa ja jopa Tallinnassa. Kuva: R. Lehtonen

Viron Eesti Päevaleht on dokumentoinut melko vakuuttavasti, että Vladimir Putin on saattanut asua osan elämästään Leningradin läänin vepsäläisten alueella. Löytyyköhän tästä osaselitys siihen, miksi Venäjän nykyjohto on ollut viime aikoina niin motivoitunut auttamaan ”syrjittyjä” venäläisiä Ukrainassa, Keski-Aasiassa, Kaukasian ja Baltian alueella?

Jumalan valtakunta

Kun ajattelen Venäjän imperiumin rajoja ja sitä, mistä ne alkavat ja minne ne päättyvät, mieleeni nousee ajatus Jumalan valtakunnasta. Mistä sen rajat alkavat? Emme niitäkään voi piirtää näkyvällä tavalla, tai sanoa mistä taivaallinen isänmaamme alkaa ja miten Jumalan valtakunnan rajat ympärillämme muodostuvat.

Meidän tehtävämme, ei ole taistella poliittisella areenalla ja piirtää näkyviä rajoja muiden nähtäväksi, sillä ”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: ´Katso, täällä se on´, tahi: ´Tuolla´; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä” (Luuk. 17: 20-21).  

On ensiarvoisen tärkeätä, että voimme levittää tietoa Rauhan kuninkaasta kaikkien Euraasian kansojen keskuuteen ja että olisimme valmiit kohtaamaan meidän mestarimme Jeesuksen Kristuksen – ennen kuin Hän palaa takaisin ja loppu tulee (Matt. 24:14).

Rauli Lehtonen

Föregående

Tuleeko Eurooppaan sota?

Nästa

Neuvostoliiton, Kiinan ja EU:n salainen uskonto

13 kommentarer

  1. Timo Wiss

    Ja-a! Kiitos taas Rauli. Joka tämän kuvauksen osaa yhdistää raamatun sanomaan, ei
    ole enää hengellinen lapsi. ”Kun te kuulette sanomia sodista . . . . ”.
    On vain rukoiltava että Herra valaa rauhan öljyä kansojen konflikteihin, niin kauan kuin se on suinkin mahdollista, – evankeliumin tähden.

    ”Niinkuin pisara sangon pohjalla ovat kansakunnat Jumalan kädessä”.

    • Sirpa Viljanen

      Kiitos Rauli
      Rukous muuttaa kuninkaiden sydämiä.
      Kun luen tätä on sota Ukrainassa…mietin miten se leviää ja leviääkö?
      Kaikkia se tulee koskettamaan tavalla ja toisella, näin uskon

  2. Vera M.

    Kiitos, Rauli!
    Huippu kirjoitus! Ajankohtainen ja valaisevaa!

    • Mertsi Bollstrom

      Todella hyvää ja ajankohtaista kirjoitusta.
      Muista meitä langeneita kulkijoita myös.
      Liikuttunut että joku antautuneesti palvelee terveellä neuvoilla ja opille. Kiitos, hyviä kirjoituksia.

  3. Martti Ahvenainen

    Oli avartava katsaus venäläiseen ajatteluun.

  4. Taas kerran paljastuu kirjoittajan syvällinen asiantuntemus, jollaista saa turhaan etsiä valtaviestimistä.

  5. Tuomo Kursu

    Kiitos Rauli.

  6. Eero Peteri

    Kiitos Rauli!

  7. Raimo Rautio

    Jälleen hyvä ja ajankohtainen tietopaketti Raulilta. Kiitos sinulle ja siunausta työhösi.

  8. Marko Tabell

    Hei, olen ainaisemmin tilannut blogisi. Nyt niitä ei ole tullut useampaan kuukauteen. Osoite on marko.tabell1 ( at) gmail.com

  9. Marja Riitta Linnaranta

    Kiitos paljon! Tämä pitäisi saada fb:iin!

  10. Eino Räsänen

    Niin, en ole asiantuntija enkä mikään tutkija, ihan tavallinen kristitty. Uskon Jeesuksen ristillä suorittamaan syntisyyteni tuomion sovitukseen ja olen myös pyytänyt syntejäni anteeksi Jeesukselta Kristukselta ja uskon saaneeni myös anteeksi syntini. Nyt sitten ihan vähän Ukrainasta, kuulemme paljon, että siellä on venäjänkielinen vähemmistö, mutta kun täällä uutisissa haasteteltiin Ukrainan asukkaita, niin siinä oli monta, ja he olivat venäläisiä ja heitä on täällä noin 80 % koko kansan väestöstä ja se väestö ei ole valittanut ukrainalaisten kohtelusta, vaan he ovat olleet ystäviä keskenään. Se huono kohtelun kohu on täysin varmasti keksittyä joiltakin tahoilta ja tietyssä tarkoitukksessa, mutta huono kohtelu on valetta. No tässä oma kommenttini- kuka se on se valheen isä ja taitava juonittelija?! Rauhan tervehdys sinne ja säilytetään raitis usko Jeesukseen Kristukseen koko ajan!

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras.

Denna webbplats använder Akismet för att minska skräppost. Lär dig hur din kommentardata bearbetas.

Copyright Rauli Lehtonen 2019–

sv_SESwedish