Kristus ei jaksanut kantaa ristiänsä Golgatalle

Valokuva: Heli Berg

Ristin sanoman merkitys on dramaattisesti hämärtynyt Länsimaissa. Ei edes kristityt aina ymmärrä sen kaikkein syvällisempää viestiä ajallemme. Sotien, marttyyrien ja kärsimysten kautta ristin ääriviivat kuitenkin selkiintyvät meille aivan erityisellä tavalla, varsinkin pääsiäisen aikoihin.

Lähestymme parhaillaan kirkkovuodessamme niitä hetkiä, jolloin Mestarimme yritti raahata ristiänsä pääkallonpaikalle – hiki- ja veripisaroiden valuessa pitkin poskipäitä. Mies nykyisen Libyan alueelta – silloisesta Kyrenestä – kantoi Hänen ristinsä Golgatalle saakka. Paastonajan viimeisinä päivinä tahdon johdatella ajatuksiamme noihin historiallisiin tapahtumiin Tukholman suomalaisen Filadelfian jumalanpalveluksessa julistamani saarnan kautta. Haluan kertoa jotain sellaista, joka vasta elämäni viimeisinä vuosina on selvinnyt minulle – ja aivan uudella tavalla.

Puheeni yhteydessä kerron myös Liettuan Daumantain ristien kummusta, jonne tuhannet Baltian kristityt ovat kantaneet ristejänsä, sekä Venäjän helluntaiherätyksen perustajan, Ivan Voronajevin, marttyyrikuolemaan johtaneesta vaelluksesta. Tummin värein väritetyt elämän kohtalot valaisevat meille tietä tämän päivän synkkenevässä maailmassa.

Valokuva: Heli Berg

Näinä sodan ja pandemian jälkeisinä päivinä voimme ehkä helpommin samaistua Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen viimeisen matkan raskaisiin askeliin. Meidän tähtemme, meidän edestämme hän kulki tien raskaan ja voittoon vei …. Aivan niin kuin August Hellström runoilee Gunnar Nylanderin vuonna 1900-1901 säveltämässä virressä  (Hengellinen laulukirja, laulu numero 232).

”Jeesus keskellämme kulkee, niin kuin usein ennenkin.

Kulkee kuningas nyt tiellä. Tervehditkö riemulla? Sydäntäsi älä kiellä. Kruunaa hänet palmuilla!”

Napsauta alla olevan linkin nuolesta, niin voit muun muassa kuunnella edellä mainitun saarnan, sekä Hellströmin ja Nylanderin virren. Löydät ne kelattuasi videota noin 32 minuuttia ja 15 sekuntia eteenpäin.

Siunattua pääsisäistä toivottava veljenne

Rauli Lehtonen

Föregående

Venäjän kristittyjen historia muutosten keskellä

Nästa

Venäjän historian ymmärtäminen – tärkeätä

4 kommentarer

  1. Pirjo Löf

    Kiitos.
    Pääsiäisiloa !

  2. Tuija Valtanen

    Kiitos jälleen ja siunattua pääsiäisen aikaa!

  3. olavi Lehtikevari

    Kiitos Sanasta ja kerronasta mitä Evankeliumi on saanut vaikuttaa. Siunattua Vapautuksen juhlaa

  4. Aaron

    Risti vain Risti vain on mun omanani…
    Kiitos Armon Herra JAHVE MARANATA KRISTUS JEESUS

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras.

Denna webbplats använder Akismet för att minska skräppost. Lär dig hur din kommentardata bearbetas.

Copyright Rauli Lehtonen 2019–

sv_SESwedish