Venäjän ja Ukrainan lähetysraamattukoulut jatkuvat

Suomensukuisten ensimmäinen lähetysraamattukoulu Udmurtiassa 1993-1994. Vasemmalla, toinen rivi alhaalta, Avainmedian silloinen toiminnanjohtaja Jouko Rajala. Kuva: Yksityinen arkisto.

Vaikka pandemia on aiheuttanut paljon vaikeuksia entisen Neuvostoliiton alueella, kirkot ovat kuitenkin jatkaneet toimintaansa. Venäjän suomensukuisten kansojen raamattukoulu päättää tänä vuonna 30:n session. Yli 400 opiskelijaa on vuosien aikana saanut koulusta loppututkinnon.

Heinäkuun 58min Radioblogissa Timo Pellinen haastattelee kahta lähetysraamattukoulun opiskelijaa Komista ja Rauli Lehtosta, joka jo vuonna 1993 oli järjestämässä ensimmäistä suomensukuisten kansojen lähetysraamattukoulua. Sen jälkeen opiskelijoita on osallistunut 15. eri kieliryhmästä, muun muassa Venäjältä, Suomesta, Ruotsista ja Virosta.

Blogissa voit kuunnella miten lähetystyö aloitettiin suomensukuisten alueella 1990-luvulla. Kaksi raamattukoulun oppilasta kertoo kuinka he tulivat tuli uskoon Komissa ja miten he jakavat evankeliumia suomensukuisille kansoille.

5. heinäkuuta 2021 aloitettiin jälleen lähetysraamattukoulu Ukrainan Kiovassa, jossa opiskelee lähetyskandidaatteja Uzbekistanista, Kirgisiasta, Valko-Venäjältä, Tshuvashiasta, Liettuasta ja Ukrainasta.

Kiovan Raamattuinstituutin lähetyskurssi alkoi taas 5. heinäkuuta 2021. Kuva: KBI

Jos haluat tukea työtä taloudellisesti voit sen tehdä lähettämällä lahjoituksesi pankkisiirtotilinumeroon Ruotsissa: Finska Filadelfia bankgiro 5704-0503, tai Suomesta: Finska Filadelfialle BIC SWEDSESS, IBAN SE06 8000 0832 7970 4391 2471. Merkkaa lahjoituksesi ”raamattukoulut”.

Ruotsissa voit myös käyttää SWISH-numeroa: 123 565 40 41

Previous

Pyhän Hengen tuli laskeutui Lapinlahdelle

Next

Sota ja pandemia eivät estä Ukrainan lähetystyötä!

3 Comments

  1. Juha Räihä

    Tervehdys Rauli! Tuttu paikka tuo KBI, siellä monia tuttuja. Pingstkyrkan Bålsta onkin ystäväseurakunta Ruska Polyanassa olevan seurakunnan kanssa joka on Tserkasyn läänissä. Työsi kautta syntyi tämäkin yhteys, kiitos!!!. Toivomme että voisimme yhä enemmän olla avuksi tässä työssä. Pingstkyrkan Bålsta on yhteistyössä Uppsalan Pingstkyrkan kanssa ja uskomme Ukrainaan kohdistuvan avun laajenevan.

  2. Jaan

    Suured tänud Rauli. hea oli kuulata seda piiblikooli lugu. Lõpetasin just” Hõimurahvaste Aeg” 25. numbri !!! lugemise, mis läheb lähipäevil trükki. Läbi nende aastate on piiblikool, misjonikonverentsid ja palju muud olnud meie ühistööks. Õnnistust ja hoidmist jätkuvalt sellel hõimutööl.

  3. Sirpa

    Suur kiitos jälleen Rauli
    On se vain valtava ilo saada lukea ja oppia lisää kaikkea omista heimolaisista ja nähdä se into ja rakkaus heidän ilmeissään, kun he ovat lähtökuopissa. Siunatkoon Jeesus jokaista heitä yhdessä ja yksitellen.
    Kumma kyllä miten se niin sydänalaa liikuttaa kyyneliin asti.
    Taivaan Isä on niin ihmeellinen, Hän todellakin rakastaa kaikkia ihmisiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Copyright Rauli Lehtonen 2019–