Mistä alkaa isänmaa ja Jumalan valtakunta?

Isänmaamme revontulet muistuttavat meitä Jumalan valtakunnasta. Kuva: H. Berg

Venäjän ideologit ovat korostaneet, että isänmaa alkaa sieltä missä heidän kansansa asuu – silloin poliittiset rajat ovat vähemmän tärkeitä. Vladimir Zhirinovskij väitti että Suomen itsenäisyys on fiktiivinen ja että Valko-Venäjä pitäisi liittää Venäjään – eli vähän niin kuin Krim ja muut venäläisten asuttamat alueet viime aikoina on liitetty suureen ja mahtavaan … (Komsomolskaja Pravda, syksyllä 2020).

Menneisyys ja historialliset seikat voivat vaikuttaa siihen, että valtakuntien rajoja voi piirtää uudestaan ja onhan se niin, että Suomi ja Puola ovat toistasataa vuotta sitten kuuluneet Venäjälle. Jos rajoja ruvetaan siirtämään, silloin Vladimir Ilitsh Uljanovin – eli Leninin – lupaukset Suomen ikuisesta itsenäisyydestä eivät kovin paljoa enää merkitse. Onhan hänen patsaitaan jo kärrätty kaatopaikoille ja kaivettu jopa maan alle. Hänen sanansakin ovat viime aikoina kärsineet suurta inflaatiota.

Venäjän valtakunnat rajat ovat historian saatossa usein muuttuneet. Kuva: R. Lehtonen

Onneksi Jumala kuitenkin seisoo edelleen Suomen kansan tärkeimpänä puolustajana. Häneen me voimme turvata, vaikka monet maanmiehistämme ovatkin Luojamme jo hyljänneet kaikkivaltiaana mestarina.

Mistä kotimme rajat piirtyvät?

Jos kysymme venäläisiltä mistä heidän Isänmaansa alkaa, he varmaan vastaisivat koulun alaluokilla oppimansa laulun sanoin:

”Isänmaa alkaa aapiskirjan ensimmäisiltä lehdiltä, se alkaa hyvistä ja luotettavista ystävistä.

Isänmaa alkaa lauluista, joita äiti opetti meille lapsena, se alkaa asioista, joita kukaan ei voi meiltä riistää.

Isänmaa alkaa aitamme takana olevasta puiston penkistä, se alkaa kotipihan tuulessa värisevistä koivun lehdistä.

Isänmaa alkaa kevätkottaraisen ensimmäisestä viserryksestä, se alkaa kylätiestä, jota pitkin rakastuneina kuljimme kohti tulevaisuutta.”

Minun isänmaani alkaa kaupanhyllyltä ostamastani ruisleivästä, simasta ja sisusta. Se alkaa löylyveden kärinästä saunan kiukaalla. Isänmaani alkaa siitä, kun vaimoni, lapseni ja lastenlapseni puhtaalla suomen kielellä kertovat heidän rakastavansa minua – siinä ne ovat: isänmaani rajat! Ehkä voisin juttuuni vielä lisätä muutaman mansikan ja mustikan, sekä vesistä kalastamani ahvenen ja hauen …

Ruisleipä, sisu ja sima ovat isänmaani nostalgisia tunnusmerkkejä. Kuva: R. Lehtonen

Mistä alkavat Jumalan valtakunnan rajat?

Vapun kunniaksi valmistin pari päivää sitten puheen tai saarnan siitä, missä sydämeni kotimaan rajat kulkevat. Mistä alkaa Jumalan valtakunta? Matteuksen evankeliumissa kirjoittaja käyttää käsitettä ”taivasten valtakunta”, kun taas Markus, Luukas ja Johannes kirjoittavat ”Jumalan valtakunnasta”. Miksi näin? Ovatko ne eri asioita?

Seuraavalta linkiltä voit päästä seuraamaan saarnaani Isänmaasta ja Jumalan valtakunnasta. Ilahtuisin kovin, jos pääsisit antamaan ajatuksiini palautetta. Lopuksi vielä kehottaisin tutustumaan Johannes Kastajan, Jeesuksen ja opetuslasten saarnoihin, joissa he kehottavat meitä: ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle” (Matt. 3: 2).

Huomioi, että kun napsautat kuvaa, kestää n. 15 sekuntia ennen kuin kokouksen lähetys alkaa!

Tiesitkö että taivaan valtakunta on aivan käden ulottuvilla? Itse asiassa se voi olla vieläkin lähempänä:

”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: `Katso täällä se on´, tai: `tuolla´; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä”. Viekäämme se mukanamme sinne, minne ikinä menemmekään. Hänen valtakuntansa ei tunne rajoja.

Rauli Lehtonen

”Taivaan valtakunta on tullut lähelle”. Kuva: H. Berg

Previous

Mitä tulee tapahtumaan Pohjois-Koreassa? (Vierailevan bloggaajan Veli Sakariaksen jutun 2. osa)

Next

Kulminoituiko ramadan Jerusalemin levottomuuksiin?

4 Comments

  1. Rauno Välimäki

    Kiitos taas hyvästä sanasta

  2. Marko Peltola

    👍

  3. Esko Halme

    Hieno kirjoitus!

  4. Kalevi Marin

    Harvoin kuultu saarnan aihe, kuuntelinkin sen mielenkiinnolla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Copyright Rauli Lehtonen 2019–