Aina kun kuulen sanan Maailman helluntaikonferenssi, ajattelen taatani vanhaa Tandbergin radiota Nokian Aaroninkorvessa. Kello oli kymmenen illalla – Suomen aikaa – ja uutisten lukija kertoi että Maailman helluntaikonferenssi oli alkanut Helsingissä. Vuosi oli 1964. Myöhemmin samana vuonna Suomi vielä voittaisi Ruotsin yleisurheilussa viimeistä kertaa pitkään aikaan. Tämä tapahtui ennen kuin Suomen yleisurheilun suurvaltakausi alkoi vuonna 1968.
Calgaryn ensimmäisessä kokouksessa ajattelin myös Suomessa ja Ruotsissa järjestettyjä suurkonferensseja ja sitä miten sekä Iso Kirjan että Nyhemin juhannusjuhlat ovat yleensä viimeisen päälle järjestettyjä – ihan minuutilleen. Joskus jopa niin, että puhujana ajattelee kumpi on tärkeämpää: aikataulun seuraaminen, tai Pyhän Hengen antama mielleyhtymä, joka usein tulee yllättäen – kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Näitä lähes täydellisiä tapatumia rupesin kaipaamaan, kun olin matkalla omaan seminaariini Calgaryssa, enkä mistään löytänyt tietoa siitä, missä sen piti olla. 15 minuutin etsimisen jälkeen löysin kuitenkin salin Pelle Hörnmarkin avustuksella. Mutta miten osanottajat löytäisivät tiensä sinne, kun eivät edes puhujat kunnolla onnistuneet siinä? Vielä pahemmalta tilanne rupesi näyttämään, kun juoksin toisesta workshopista vastaavan Ulrik Josefssonin ohi. Puna oli poistunut hänen kasvoiltaan – naama valkoisena hän seisoi odotellen ja toivoi, että edes joku tulisi hänen seminaariinsa. Sen aiheena oli Pyhä Henki ja totuus. Pelle Hörnmark, joka vastasi uskontovapausseminaarista, vaikutti kuitenkin rauhalliselta niin kuin aina. Kyllä se siitä järjestyy …
Myöhemmin kävi ilmi, että Ulrikin huoli oli aivan turha – ihmisiä tuli lopulta yli 50 hänen seminaariinsa. PMU-Interlifen johtaja, Niclas Lindgren istui tyytyväisenä yleisön keskellä, mikä vaikutti varmasti siihen että Ulrik koki olonsa varsin kotoisaksi. Hörnmarkin seminaarissa ei ollut ihan yhtä paljon väkeä ensimmäisenä päivänä. Kun minun vuoroni tuli torstaina, niin ihmiset tuntuivat kuitenkin jo löytävän workshopin tilat paljon paremmin. Yleisömäärä tuplaantui ja mielenkiinto tuntui olevan huipussaan.
Calgaryn Maailmankonferenssissa oli järjestäjien mukaan yhteensä lähes 5000 osanottajaa, vaikka sadat afrikkalaiset eivät saaneetkaan viisumeitansa kuntoon. Näyttelypaikat, kokoustilat ja läheisyys kaupungin keskustaan loi juhlille hyvät ulkonaiset puitteet. Päivien ilmapiiri ja Hengen yhteys – vaikka kielivaikeudet joskus hieman häiritsivät – tuntui hyvältä. Varsinkin tiistai-illan kokous muodostui minusta päivien kohokohdaksi. Nykyinen helluntaijohtaja Prince Guneratman Malesiasta vahvisti pehmeällä äänellään ilmapiirin avoimuutta. Uskoa luomalla hän johdatteli kuulijoita konferenssin teemaan ”Spirit now” (Henki – nyt). Sanoma vangitsi kuulijat.
William Wilson, joka päivää myöhemmin valittiin Pentecostal World Fellowshipin uudeksi johtajaksi, piti erityisen innoittavan puheen kokouksen päätteeksi. Profeetallisesti hän välitti sanoman puheessaan siitä, miten Pyhän Hengen vuodatuksen neljäs historiallinen jakso jo on alkanut. Nuorten johtajien tulisi astua esiin ja luoda pohjaa uudelle muutokselle, kuitenkaan vanhempaa polvea unohtamatta, jonka tietotaito on jatkossakin tärkeä. Tässä muutoksessa Pyhän Hengen tulisi antaa vaikuttaa elämäämme sisältäpäin. Tilaisuuden lopussa minusta tuntui ihan sisältä, kuin olisin halunnut toista kertaa ruveta lähetyssaarnaajaksi.
Pastori Wilson esitteli tilastoja siitä, miten maailman helluntailaisten määrä tulee kasvamaan 115,2 miljoonaan vuoteen 2020 mennessä. Karismaatikkojen määrä nousisi näiden tutkimustensa mukaan 281,9 miljoonaan ja ns. vapaita karismaatikkoja, jotka eivät kuulu mihinkään kirkkokuntaan, voisi vuonna 2020 olla jopa 312,7 miljoonaa. Herätys on siis näiden Wilsonin ja Oral Robertsin ylipiston tutkimusten mukaan jo alkanut!
Arto Hämäläinen johti seminaarin lähetystyöstä ja siitä mitä haasteita on vielä vuoden 2020 jälkeen, Mika Yrjölä Helsingin Saalemista puhui perjantain tilaisuudessa. Ruotsista puhujina palveli vielä Daniel Alm aikaisemmin mainittujen lisäksi. En voinut olla tuntematta ylpeyttä Pohjolan panoksesta ja herätysliikkeemme hyvistä johtajista. Myhäillen ja hyvillä mielein kuljeskelin selkä suorana ympäri konferenssipaikkaa. Ruotsin ja Suomen lippu todisti takkini rintapielessä alkuperäni … ja … hm … Pelle Hörnmark valittiin Maailman helluntailiikkeen johtoon ainoana eurooppalaisena. Herra häntä siunatkoon. Hän on erittäin suosittu afrikkalaisten ja amerikkalaisten keskuudessa ja tietysti myös eurooppalaisten.
Torstai jäi minulle konferenssin viimeiseksi päiväksi. Luulen muistavani sen kauan. Sain puheessani nostaa Kiinan, Euraasian ja Pohjois-Korean vainottujen kristittyjen asian esille. Maailman World Assemblies of Godin lähetysjohtaja Brad Walz kutsui lounaalle ja saimme tehdä suunnitelmia maailman evankelioimattomien kansojen saavuttamiseksi. Ehkä minusta sittenkin vielä joskus tulee ihan oikea lähetyssaarnaaja – ainakin toivon sitä.
Rauli Lehtonen
Irma
Hei Rauli. Olen myöhässä kommenttini kanssa. Mutta näinhän se on että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Oletpa sinä taas kerinnyt ja jaksanut jakaa voimavarojasi Jumalan lähettiläänä.
Eivät ole taatan ja muiden poisnukkuneiden rukoukset olleet turhia.
Jaksamisia ja terveisiä kotiin.
Rauli Lehtonen
Kiitokset Irma ja terveisiä sinne Nokian Aaroninkorpeen. Ihan tuli herkkä mieli kun nostalgisesti kommentoit juttujani. Uskon todellakin että esirukoukset kantavat – ja ihan Alaskan perimmäisille perukoille saakka.
Erikoista oli kuulla miten jo 1800-luvun loppupuolella suomalaisia muutti Alaskaan paremman elämän perässä. Olikohan meidän suvustamme, tai Nokialta näiden siirtolaisten joukossa ketään? Mikäli kuulet tai saat selville jotain tästä, niin ilmoittele.
Veljenpoikasi Rauli Lehtonen
Esko Halme
Sinä siis pidit vainottujen kristittyjen asiaa esillä siellä Calgaryssa. Asia on ollut minullekin tavallista läheisempi viime aikoina, sillä luin Roberts I. Adamsin kirjan Kuningas saapuu – Lopun ajat ja Jeesuksen paluu (TV7 Kustannus, 2019). Kirjoittaja edustaa nk. posttribulationistista tulkintaa lopun ajoista – eli hän uskoo että srk. joutuu olemaan maan päällä myös Antikristuksen ja ahdingon aikana ja siten kokemaan vainoa, ja monet kokevat myös marttyyrikuoleman.
Se suositumpi eli pre-trib -tulkinta katsoo, että srk. temmataan täältä pois ennen suuren ahdistuksen aikaa. Itse luin jo 1974 kaksi post-trib -kirjaa ja vakuutuin heti, että ko. tulkinta on perustellumpi kuin pre-trib, jota mm. Hal Lindsey kirjoissaan edustaa.
Nämä tulkinnat eivät ole nk. autuuskysymyksiä, joten mielipiteitä voi ja saakin olla, mutta tietty vaara on niillä, jotka ovat tuudittautuneet siihen varmaan vakaumukseen, että täältähän kadotaan hetkessä tuuliin ja pilviin, kun maailmalla alkaa iso rytinä. Hän voi joutua vertaansa vailla olevaan uskonkriisiin.
Rauli Lehtonen
Kiitos Esko Halme.
On hienoa kuulla suuren journalisti-idolini – Esko Halmeen – mietteitä. Tottahan tosi on se, että minäkin olen ”post-trib” -miehiä, sekä teologisistä että järkiperäisistä syistä. Miten selittää Pohjois-Korean, Kiinan ja Turkmenistanin kristityille, että Jeesus tulee takaisin ennen vainoja? Siinä on minulle ainakinn ”pähkinä purtavaksi”, jos mieli liittyä ”pre-trib” joukkoihin!
Upeita Ristin Voiton ja Avainmedialehden juttujasi edelleen kaipaava veljesi
Rauli Lehtonen
Sirpa Siltanen
Kiitos Rauli mielenkiitoisesta ja mieltä kohentavasta tekstistä. Hienoa olla pohjoismalainen. Jeesus on siunannut Pohjolaa kaikella hyvyydellä. P.K ja muut vainotut maat meidän tulee kantaa sydämellämme, tukea rukouksin ja käytännössä. Mielestäni ja monen muunkin mielestä olet huippu lähetystyöntekijä. Bless/ odotamme teidän vierailua Eskilstunaan (sinä ja Maila).
Rauli Lehtonen
Kiitos Sirpa kauniista sanoista.
Meillä on todella paljon aihetta iloita ja kiittää siitä, että olemme saaneet syntyä Pohjolaan. Itse olen usein, ja paljon iloinnut myös siitä, että saan käydä Eskilstunassa silloin tällöin piristymässä. Aina kun ajelen sieltä kotiin, sydämeni on tulvillaan iloa ja riemua. Kuinka toivonkaan että voisin välittää sitä eteenpäin ympärillämme oleville ihmisille. He tarvitsevat Kristusta nyt enemmän kuin ehkä milloinkaan aikaisemmin elämäni aikana.
Rauli Lehtonen