Koiravaljakon ajomatkan päässä pelastuksesta

Syksy on käytännössä jo ohi. Pian tulee ensimmäiset lumet – ainakin Siperiaan. Se on sitä paitsi ikuisen roudan maa. Tuhansia vuosia vanha jää, joka saattaa olla jopa 500 metriä paksu, lepää peitteenä maan yllä. Jenisei- ja Leenajoen välisellä alueella asuvat alkuperäiskansat kutsuvat kotimaataan ”Mammuttien maaksi”, koska jäisen maan alta on kaivettu esiin satojen mammuttien jäännöksiä.

   Jos Siperian ikuiselle roudalle rakentaa talon, se vajoaa maan sisään kuin kerälle kierinyt eläin. Jos rakentaa jäätyneelle maalle tien, se rupeaa vajoamaan hitaasti sen uumeniin, eikä sitä sitten enää näy. Pystytä hautakivi jäiselle tundralle, niin vuosien päästä et enää löydä sitä, koska maa on niellyt sen itseensä. Siksi jakuutit ja nganasanit rakentavat talonsa jään päälle pystytetyille paaluille. Näin he suojelevat maata sulamasta ja taloja vajoamasta sen alle.

   Kun ensimmäiset lähetyssaarnaajat vierailivat koiravaljakoillaan eräässä Jenisein alueen kylässä Siperiassa, humalasta hoippuvat miehet kohtasivat heidät. Kylän keskustaa lähestyessään näky tuli joka askeleella masentavammaksi: miehet, naiset ja lapset olivat kaikki juovuksissa ja kylä oli kuin jähmettynyt horrokseensa kylmän pakkasen puristuksessa. Uupuneina ihmiset laahustivat ympäriinsä likaisissa vaatteissaan. Toivottomuuden ilmapiiri näkyi kaikkialla. Talot olivat hajoamaisillaan, sairaala oli suljettu, kulttuuritalon katto oli korjaamatta, eikä teitä pitkin voinut auraamattomuuden vuoksi ollenkaan kulkea.

   Vuosikymmeniä asukkaat olivat myyneet venäläisille kalaansa, marjojansa, sekä turkiksia viinaa ja aseita vastaan. Nyt monet olivat alkoholisoituneet. Kun votkakuljetukset saapuivat helikopterilla kylään, koko väestö saattoi maata puolitajuttomana useita päiviä, ennen kuin krapulan hellitettyä päästiin taas aloittamaan elämän välttämättömät askareet.

   Jokin aika sitten sain vierailla tuossa samassa kylässä, jonne ensimmäiset Suomessa painetut Raamatut olivat tulleet vuonna 1997. Moottoriveneemme rantautui kuusituntisen matkamme jälkeen rannalle, jota kyläläiset itse kutsuivat satamaksi. Tuulenvire siveli kasvojamme, kun lapset suurin silmin seurasivat tavaramme lastatusta kylän ainoaan autoon. Kylävanhin Tyganov oli tilannut sen meitä palvelemaan. Joka puolella oli liikettä ja toimintaa. Ihmiset höyläsivät, sahasivat ja naulasivat talojaan, joita aikaisempien tulvien jäljiltä oli remontoitava. Tyganov näytti meille ylpeänä, miten hänen kylänsä oli uudestaan nousemassa jaloilleen:

   – Kaikki on muuttunut sen jälkeen, kun uskovaiset aloittivat työnsä täällä. Ihmiset ovat saaneet toivon uudesta tulevaisuudesta. Tässä on lääkärin vastaanotto, tuolla näette uuden kulttuuritalon, jonka kyläläiset ovat rakentaneet. Koulu sijaitsee hiukan alempana. Sillä on pihamaa höylätyistä laudoista, ettei kevät- ja syyssateiden lieju estäisi lasten leikkimistä koulun pihalla. Laudat on saahattu sirkkelillä, jonka uskovat ovat lahjoittaneet …

   Koiravaljakon ajomatka pelastuksesta

   Viimeisenä iltana kokoonnumme rukoushuoneelle, jonka ilmapiiri osoittaa selvästi, että paikka on kylän paikoista pyhin. Punainen matto johtaa alttarille. Penkit ympäröivät salia niin, että keskellä oleva tyhjiö jää ikään kuin kehikoksi. Siihen voi polvistua ja antautua kokonaan Jumalalle. Alttarille laitetaan Avainmedialta saadut pyhät Raamatut ja kirjat.

   Kylän 200 asukkaasta 20 tuli kokoukseen. He olivat saaneet nähdä seurakunnan synnyn. Joka kymmenes asukkaista uskoo nyt Jeesukseen! Kokouksen jälkeen lähdemme joen rannalle, koska kaksi nuorukaista menevät kasteelle. Vaikka veden lämpötila on vain viisi astetta, heidän sisimmästään huokuu lämmin rakkauden henki – he haluavat haudata menneen elämänsä kasteen kautta Kristukseen.

   Kun Jumalan lämpö valtaa, ihmisten vanhat rakennelmat vajoavat syvälle maan uumeniin ja Jeesus rupeaa luomaan uutta.  Hän haluaa rakentaa Siperian kansojen hengellisen kodin ristin paaluille, niin että se heijastaisi säteitään jääparketeilla kulkeville kansoille. Kristus haluaa koota valkopukuisen joukon myös mammuttien maasta. Hän tahtoo haastaa meitä muistamaan myös taigan ja tundran heimoja. Ihmiset jotka eivät ole kuulleet sanomaa Vapahtajasta asuvat ehkä vain koiravaljakon ajomatkan päässä pelastuksesta. Heille tulisi kertoa, että tiettömän Siperiankin kautta voi löytää ladun tai väylän iankaikkiseen elämään.

Rauli Lehtonen