Maa jota ei enää ole olemassa

Kuva: yksityinen arkisto

  Kun olin 20 vuotta vanha, Euroopassa oli valtio, josta ei voinut ostaa Raamattua kirjakaupoista. Yli 350 kristittyä istui vankiloissa ja vankileireillä uskonsa tähden. Kirkoissa ei saanut järjestää erityisiä kokouksia naisille tai lapsille. Maan nimi oli Neuvostoliitto ja sitä johti kommunistisen puolueen pääsihteeri nimeltä Leonid Brezhnev.

   Muistan kuin eilisen päivän, miten seurakunnat ja lähetysjärjestöt innottivat nuoria lähtemään raamattujen salakuljetusmatkoille Armeniaan, Gruusiaan, Latviaan, Ukrainaan, Venäjälle ja Viroon – vaikkei sellaisia itsenäisiä valtioita silloin oikeastaan ollut olemassa. Sadat nuoret, keski-ikäiset ja jopa eläkeläiset halusivat kuitenkin uhrata aikaansa, jotta Neuvostoliiton evankelioimattomat kansat ja vainottu seurakunta olisi saanut mahdollisuuden lukea pyhiä kirjoituksia. Kuriirit matkustivat säännöllisille matkoilleen kätkölokeroin varustetuilla autoilla ja matkalaukuilla. Joskus vaatteet ja varustukset pullistelivat niin, että tutut saattoivat satamissa ja lentokentillä suositella heille painovartioihin liittymistä.

   Mustassa pörssissä Raamattu maksoi kuukausipalkan. Salakuljettajat eivät kuitenkaan myyneet niitä toreilla, vaan niitä vietiin kirkkoihin, joissa esimerkiksi 500. jäsenen seurakunnalla saattoi olla korkeintaan 10 Raamattua ja Uutta testamenttia. Siksi Jumalan Sanan nälkä oli suuri. Raamatun tärkeimmät jakeet opeteltiin ulkoa. Satoja sivuja saatettiin kopioida yön hiljaisina hetkinä muistivihkoihin kenenkään siitä tietämättä …  Anteeksi muuten jos kysyn: Mitä Sinä tekisit, ellei sinulla enää kuukauden päästä olisi omaa Raamattua ja samalla tietäisit, ettei niitä enää voisi ostaa mistään millään hinnalla?  Eikä myöskään olisi mahdollista lukea sitä kännykän tai tietokoneen kautta.

   Tänään tuota maata ei enää ole olemassa. Kyläteillä savuttavat Volgat ja Ladat, jalustoille pystytetyt kiviset monumentit saattavat vielä jonkin aikaa muistuttaa meitä menneiden aikojen vuosista. Mutta neuvostoihmisten arkipäivän harmaa toivottomuus, tyhjyys ilman Kristusta ja heidän pelkoa heijastavat katseensa ovat saattaneet meiltä unohtua. Hitaasti hoippuvien askelten kaiku ja punaisten lippujen viitoittama tie on jo aikoja sitten kulkeutunut jonnekin horisontin taakse – näkymättömiin. Se on kadonnut kuin savu, joka hetkisen näkyi ja sitten haihtui.

Moskovan Kremlissä sijaitseva ortodoksikirkko ja tuntemattoman sotilaan hauta. Alla vasemmalta 1990-luvulla virassa olleet luterilaisen kirkon ja helluntaiunionin johtajat, sekä ortodoksikirkon patriakka Aleksi II, jolla oli hyvät suhteet Viroon ja Suomeen. Kuva: yksityinen arkisto

   Kun kerron aikamme nuorille neuvostoajan vainoista ja seurakuntien vaikeuksista, monet höristelevät korviaan ja esittävät epäileviä kysymyksiä: Oliko uskovien elämä todella niin vaikeata? Jouduttiinko kaikki nuorisoleirit todella järjestämään salaa? Pitikö se paikkansa, ettei voitu järjestää pyhäkouluja ja lähetyskonferensseja, tai ettei voitu todistaa uskostansa työpaikoilla tai kouluissa joutumatta suuriin vaikeuksiin ja vainojen kohteeksi?

   Nyt meillä on vielä mahdollisuus saarnata evankeliumia Jeesuksesta. Ihmiset jotka vielä eivät ole kuulleet ovat jäljellä, evankelioimattomat kansat ovat edelleen olemassa. Sukulaiskansamme, muslimit ja buddhalaiset elävät edelleen. Mutta missä ovat kaikki ne kristityt, jotka ovat valmiit uhraamaan ajastansa ja varoistansa, jotta hyvä sanoma Vapahtajastamme voisi levitä kaikille kansoille? Tahdommeko ihan oikeasti antaa elämämme Hänen käyttöönsä, vai onko elämämme vain tyhjiä sanoja vailla merkitystä?

   Rakas lukijani! Voi vielä tulla aika, jolloin muistelemme näitä päiviä kultaisen hohtavina muistoina – aikakautena jolloin kaikki mahdollisuudet olivat aivan käden ulottuvilla. Mutta emme ymmärtäneet niitä käyttää, emmekä osanneet niitä oikealla tavalla arvostaa. Ellemme uskalla rohkeasti vastata tämän päivän haasteisiin – koronasta riippumatta – saatamme vielä joutua muistoissamme palaamaan aikaan, joka ei milloinkaan palaa. Joudumme silloin ehkä haikeina toteamaan, miten ovet olivat avoinna ja kuinka olisimme voineet tehdä vielä paljon, paljon enemmän. Julistakaamme siis Hänen hyviä tekoja nyt kun vielä aika on, ennen kuin tulee yö, eikä kukaan voi työtä tehdä.

Rauli Lehtonen

Artikkeli on aikaisemmin julkaistu Avainmedia-lehdessä

Previous

Venäjän vähemmistöt unohtuvat!

Next

Herätys alkoi Albaniassa kun ateismi romahti!

7 Comments

  1. Henri Berg

    ????????????????????????????

  2. Kalevi Marin

    Kirjoituksesi tuo lähelle niitä aikoja, kun itse operoin Pyhiä kirjoja Neuvostoliittoon, Riikaan. Mieliin painuvin tapahtuma oli vuonna 1986, kun Siperiasta tuli 2 evankelistaa hakemaan meiltä Raamattuja seurakunnille, joita oli 18. Heillä oli käytössä vain yhteensä yksi (1) kpl.
    Itkuhan heille tuli, kun saivat haluamansa määrän Jumalan Sanaa seurakunnille vietäväksi.

  3. Marko Peltola

    Niin totta kuin kirjoitat!

  4. Olavi Hyppönen

    Kiitos veljet kun rohkeasti toitte Jumalan Sanaa N Liittoon. Minä kaipasin silloin lukea Raamattua äidinkielellä, mutta ei se ollut mahdollista. Kun isäni toi meidät, monien vaiheiden kautta Isiensä maahan 1988, ensitöikseen ostin Raamatun, jota vieläkin luen ja josta julistan. Muistan ne ajat…. Ja näen miten ollaan menossa taas kerran, vaikka en millään haluaisi uskoa, kohti samanlaisia aikoja. Kiitos Rauli, että sain palvella Slaviskaa lyhyen ajan…

  5. Mikko Jokisaari

    Koskettava ja mielenkiintoinen kirjoitus. Kiitos Rauli!

  6. Omat kokemukseni noilta ajoilta liittyvät lähinnä Tsekkoslovakiaan, DDR:ään, Puolaan, Romaniaan ja Jugoslaviaan. Tuntuma NL:oon jäi ohueksi, mutta toki seurasin tilannetta lehtien ja raporttien avulla. Kerran tein NL:n uskovien lauluista ohjelman YLE:een toimittajaystäväni avattua oven sinne ja saatuani Laura ja Hannu Haukalta nauhoitettua materiaalia itärajan takaa. Ohjelma sai aikaan reaktion YLEssä, jossa ihmeteltiin, miten sellainen tuli sieltä ulos, mutta ohjelmaa ei saanut kukaan estetyksi menemästä eetteriin.

    Tunnelma, jonka kohtasin vainottujen parissa itäblokissa, ei saisi mielestäni kadota tämän päivän seurakunnan tietoisuudesta. Teet, Rauli, suuren palveluksen pitämällä tätä lähihistorian vaihetta esillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Copyright Rauli Lehtonen 2019–