Eduskuntatalossa ukrainalaisten kanssa

Avainmedian viestintäpäällikön Eero Antturin ja freelance toimittaja Heikki Salmelan kanssa saavuimme Ukrainan kirkon 8 johtajan kanssa Arkadianmäelle vasta 15 minuuttia ennen sovittua aikaa. Eduskuntatalon rappusilla oli satakunta ihmistä osoittamasta mieltänsä. Onneksi erotin Syyrian lipun ihmisten joukosta, muutoin olisin saattanut ehkä kuvitella heidän osoittavan mieltänsä meidän eduskuntavierailuamme kohtaan. Löytyyhän Suomesta suuri määrä ihmisiä, jotka ovat suhtautuneet varsin myönteisesti Venäjän toimintoihin sekä Krimillä, että Itä-Ukrainassa ja olisivat näin saattaneet olla vihoissaan vierailumme johdosta.

Eduskunnan odotusaulassa tervehdimme muun muassa Arto Hämäläistä, Aki Miettistä, Tapio Luoma-Ahoa ja Vesa Jääskeläistä, jotka hekin olivat saapuneet Arkadianmäelle kuuntelemaan Ukrainan kirkon johtajien raporttia Donetskin, Luhanskin ja Krimin tilanteesta. Myöhemmin joukkoomme liittyivät myös Patmos-lähetyksen toiminnanjohtaja Pasi Turunen ja Open Doorsin Miika Auvinen, sekä lukuisat muut Suomen eduskunnan ihmisoikeuskomiteaan kuuluvat jäsenet.

Koin tunnelman jopa maagisena, kun ajattelin eduskuntatalon edessä seisovia patsaita: K.J. Ståhlbergin (Suomen ensimmäisen presidentin) ja P. E. Svinhufvudin monumenttien varjot melkein lankesivat yllemme, kun odottelimme sisäänpääsyä. Svinhufvud oli jo vuonna 1914 lähetetty Siperiaan Luumäelle käydyn oikeudenkäynnin jälkeen. En voinut olla ajattelematta myös niitä miljoonia ukrainalaisia, jotka hekin oli kyyditetty Siperiaan 1930-luvun kollektivisoinnin yhteydessä. Silloin nälänhätä ja rutot levisivät eri puolille ”mustan mullan alueita”.

Ajattelin myös pastori Aleksander Pavenkon poikia: Albertia ja Ruvimia, sekä Slavjanskin seurakunnan vanhemmistoveljiä Viktor Brodarskia ja Volodimir Velitshkoa, jotka kidnapattiin vuonna 2014 helluntaipäivän ehtoolliskokouksen jälkeen ja myöhemmin vietiin metallihäkissä teloitettavaksi. Veljien rukoukset ja hengellisten laulujen sävelet olivat ainakin yhden silminnäkijän puheitten mukaan soineet kauniina, kun telottajat latasivat aseitaan ja …

Mielessäni ajattelin Ukrainan miljoonia uhreja, kun nousimme eduskuntatalon ylempiin kerroksiin. Muistelin kaikkia niitä tuntemattomia, jotka 1930-luvulla karkotettiin Siperian vankileireille ja vankiloihin virumaan. Ajattelin myös Pavenkon poikia, jotka itse asiassa saivat lähteä taivaaseen ennen meitä – ja jotka tahtomattaan joutuivat jättämään vaimonsa yksin lapsineen.

Vanhan ystäväni Vesa Jääskeläisen kanssa kävelimme vierekkäin eduskunnan rappusia ylös. Muistelimme muun muassa lähetysnuorissa tekemäämme evankelioimisviikkoa Raumalla joskus 1970-luvulla – silloin kun vielä olimme kauniita ja reippaita. Mitä ylemmäksi nousimme, sen selvemmin muistelin mielessäni amerikkalaista tutkimusta, joka kertoo että jokainen ylöspäin käyty askelma pidentää ihmisen elämää yhdellä sekunnilla. On aivan selvästi ihmisiä joiden elämä yllättäen pitenee uurastusten myötä ja sitten taas toisia, joiden elämä aivan selvästi loppuu ennen aikojaan – tahdomme sitä tai emme!

Kun Kristillisdemokraattien johtaja ja Kansainvälisen Olympiakomitean hallituksen jäsen – maailman mestari, Sari Essaya, oli meitä vastassa, ajattelin edelleen Itä-Ukrainan marttyyreja. Koin niin selvästi että nyt – Arkadian mäen huipulla – Donetskin, Luhanskin ja Krimin vainottujen kristittyjen ääni tulisi kerrankin kuuluville. Vihdoinkin. Syvä hiljaisuus laskeutui auditorioon kun Ukrainan Kirkkojen neuvoston puheenjohtaja Michail Panotshko aloitti raportin maansa vaikeasta tilanteesta. Huomiomme kohdistui Ukrainasta tulleeseen 8 hengen delegaatioon. Siihen kuuluivat helluntaiherätyksen kolme edustajaa, sekä Baptistien, Karismaatikkojen, Adventistien, Vapaakirkon ja Valoa idässä järjestön johtajat.

Tunti siltä kuin aika olisi hetkeksi pysähtynyt. Mielessäni tikittävät kellot lakkasivat lyömästä, kun ukrainalaisten maltillinen äänensävy ravisteli meidät suomalaisille hereille. 2000 kilometrin päässä pari miljoonaa ihmistä on menettänyt kotinsa ja paenneet muille maille, vähän niin kuin karjalaiset toisen maailmansodan temmellysten keskeltä. Ystävät kertoivat miten lähes miljoona asukasta oli paennut Donetskin, Luhanskin ja Krimin alueelta Venäjälle ja noin 1,3 miljoonaa Ukrainan puolelle UNHCR:n tilastojen mukaan.

Kaikki he ovat ihmisiä, jotka elävät kodittomina, isänmaansa menettäneinä, unohdettuina. He ovat jääneet Eurooppaa rasittavan maahanmuuttovirtausten varjoon, vaikka pakolaisten lukumäärä tilastollisesti ylittää Lähi-idästä Länsi-Eurooppaan paenneiden määrän. Pitkä lista numeroita, ihmisiä ilman kasvoja. Keskellä Eurooppaa vaeltavia olentoja, joiden varjot tulisi piirtyä syvälle tajuntaamme.

Jotkut Donbasin alueen kristityistä ovat kärsineet enemmän kuin osaamme kuvitellakaan. Yli 50 kirkkorakennusta on takavarikoitu ja yli 50 prosenttia uskovista on paennut Venäjän miehittämiltä alueilta aina vain kauemmaksi ja kauemmaksi läntisille raja-alueille. Yli 10 evankelisen kristityn arvellaan kuolleen alueella marttyyrikuoleman. He ovat maksaneet hinnan uskostansa Jeesukseen Kristukseen.

Kun lähdimme Ukrainan ystävien kanssa kävelemään eduskunnan rappusia takaisin, alaspäin – kohti ulko-ovea, silloin koin että elämäni oli lyhentynyt aimo askeleen. Vähän niin kuin aika olisi harpannut kohti ikuisuutta. Vapahtajani toinen tulemus oli tullut lähemmäksi kuin milloinkaan aikaisemmin. Idän ystävät olivat kertoneet meille uskon suurista sankareista ja muistuttaneet meitä siitä, että joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

Rauli Lehtonen

Pastori Pavenkon kaksi poikaa, Albert ja Ruvim sekä Slavjanskin seurakunnan kaksi vanhemmistoveljeä kidnapattiin helluntaina 2014 heti kokouksen jälkeen. Myöhemmin heidät löydettiin kuolleina. Yllä heidän hautakumpunsa Slavjanskissa. Kuva: R. Lehtonen
Ukrainan delegaatio eduskuntatalon edessä yhdessä Rauli Lehtosen kanssa uskontovapauskomitean kokouksen jälkeen. Kuva: Eero Antturi
KD:n johtaja Sari Essayah johti Ukrainan delegaation ja uskontovapauskomitean kokouksen Arkadianmäellä. Kuva: R. Lehtonen
Ukrainan delegaation johtaja Michail Panotshko (oikealla) raportoi Ukrainan uskonnollispoliittisesta tilanteesta. Kuva: R. Lehtonen

Previous

Euroopan saavuttamattomat kansat

Next

Mitä Ruotsissa oikein tapahtuu?

8 Comments

  1. Juha Räihä

    Rauli, tuo matka Slavjanskiin jätti pysyvät jäljet minunkin sieluuni. En unohda niitä pommitettuja taloja ja sairaaloita. Seurakunnan avustustyö niille joilla ei mitään ole, kotinsa, omaisensa menettäneet sodan jaloissa. Mieleen jäi pieni mummeli siellä avustus paikalla. Hän kertoi olevansa kotoisin Donetskista, oli jättänyt asuntonsa ja muun lähtiessään pakoon ja oli nyt Slavjanskissa. Joutuu kuitenkin maksamaan vuokran Donetskin asunnosta, muuten menettää sen. Joku hyväsydäminen ihminen oli antanut hänelle paikan omasta asunnostaan. Omia pakolaisia asui, kouluissa, kirkoissa, ihmisten kodeissa, jopa perheitä perheitten luona. Tuskin monikaan heistä on rasittamassa Ruotsin sosiaali turvaa. Marttyyrien haudalla rukoukseni jäi kesken kyynelten vuoksi. Ajattelen vieläkin niitä leskiä ja lapsia jotka jäivät kaipaamaan puolisoa ja isää.

    • Rauli Lehtonen

      Kyllähän minullakin oli Juha ”tippa linssissä”, kun kävimme veljien haudalla Slavjanskissa. Ehkä olin kuitenkin vielä murtuneempi kun kävimme rintamalla tapaamassa sotilaita … ja varsinkin niitä nuoria tyttöjä jotka olivat tehneet parin vuoden sopimuksen taistellakseen isänmaansa puolesta – joillakin oli jopa pikkulapsia kotona, mutta kun rahaa tarvittiin elatuksseen, niin mitäs teet? Mummot hoitivat kotona heidän lapsiaan ja äidit riskeerasivat henkensä päivittäin vihollisen hyökätessä. Ihan uskomatonta meikäläiselle.

      Aseista kieltäytyjä Lehtonen

  2. Sirpa Siltanen

    Kiitos

  3. Esko Halme

    Kyllähän nämä tiedot Krimin ja Ukrainan tilanteesta vetää hiljaiseksi ja murheelliseksi. Niistä ei paljon täällä Suomessa kirjoitella. Saa nyt nähdä, iskeekö itsesensuuri vai jokin muu sensuuri niin ettei taaskaan mitään kirjoiteta – paitsi korkeintaan kristillinen media.

  4. Rauli Lehtonen

    Nämä niin sanotut ”mielipidekäytävät” ovat todella masentavia. Jos joku yrittää poistua kaistalta, niin lehdet eivät julkaise, tai sitten ”suuri ampiaisparvi” rupee surisemaan ympärillä ja pahimmassa tapauksessa pistävät myrkkynsä syvälle.

  5. Aino Yli-Vainio!

    Kiitos Rauli tästä koskettavasta kirjoituksestasi!
    .Sydämeen koski kun ajattelin miten lähellä meitä,siskomme ja veljemme ovat vainottuja ja maksavat hintaa.
    On hyvä kun avaat minunkin silmiä näkemään ja herättämään rukoilemaan vainottujen puolesta.
    Voimia ja Siunausta sinulle
    Terv.Aino

  6. Esko Hautakoski

    Kiitos Rauli että saamme olla mukana sinun matkoillasi.
    Nämä tiedot laittavat ajatukset hiljentymään veljiemme ja sisartemme luona .
    Terveisin Esko !

  7. Kiitos, Rauli, että nostit tärkeän tapaamisen suurempaan julkisuuteen. Ajatuskulkusi niihin, joita ukrainalaisdelegaatio edusti, antaa syventävää näkökulmaa. Kristityillä on riskinä turtumus ja jopa kyynisyys huonojen uutisten virran tummentaessa näkymät. Meidät on hyvä palauttaa myötäelämiseen kärsivien veljiemme ja sisartemme rinnalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Copyright Rauli Lehtonen 2019–