Katoaako suomalaisuus 100 vuoden sisällä?

Monet nykyajan kielitieteilijät olettavat 90 prosenttia maailman 7000 kielestä kuolevan tulevan sadan vuoden aikana. Sen jälkeen niitä ei enää puhuta, eikä kirjoiteta. Näin Ruotsin arvostetuimman viikkolehden Fokuksen kulttuurisivujen toimitussihteeri Erik Jersenius väittää Axess-lehden numerossa 4/2025 (sivu 9).

Tämä kuulostaa dramaattiselta. Noin kymmenesosa näistä kuolevista kielistä löytyisi silloin Intiasta. Jos tutkii kielten taustoja ja statusta, voi todeta uhan alla olevien kielten yhteiseksi nimittäjäksi, että niiltä puuttuu kirjakieli. Odotettu kehitys voi osoittautua niin suureksi takaiskuksi, että ehkä ainoastaan hindi, englanti, mandariini, venäjä ja arabia jäisivät jäljelle toimivina kielinä. Itse ajattelen ehkä espanjan, persian, ranskan ja swahilin mahdollisesti myös ”selviävän hengissä”.

Miten suomen kielen ja suomalaisuuden silloin kävisi? Kuinka kehitys vaikuttaisi pitkässä juoksussa kristilliseen toimintaan? Pitäisikö meidän jo nyt huomioida oletettu skenaario evankelioinnissa ja lähetystyössämme?

Jos katsomme viimeisen 1000. vuoden kehitystä, näemme miten maantieteellisesti laajentuneet maat kuten Kiina ja Venäjä ovat määrätietoisesti integroineet valtioihinsa liitettyjä alueita ja vähemmistöjä rajoittamalla heidän mahdollisuuksiaan käyttää kieltänsä kouluissa ja kulttuurin alalla.

Jopa kirkkojen johtajat ovat usein väittäneet, ettei Venäjän suomensukusten tai Kiinan turkinsukuisten kansojen lähetystyötä tarvitse sopeuttaa vähemmistöjen kieleen tai kulttuuriin, koska kaikki osaavat valtaväestön kieltä. Käytäntö kuitenkin osoittaa, että pienet kansat suhtautuvat useimmiten valtaväestöön varauksellisesti, joskus jopa vihamielisesti – kuin olisivat he miehittäjiä. Sen vuoksi he lähes poikkeuksetta sulkevat sydämensä, jos evankeliumi välitetään ”sortajan kielellä”.

Hengelliset läpimurrot on monta kertaa saavutettu, kun Jumalan Sana on välitetty kansojen omalla kielellä. Näin äidin- ja tunnekielen välinen linkki nivoutuu siteeksi, joka avaa vastaanottajan sieluntilan. Sen vuoksi raamatunkääntäjät ovat usein ensin työstäneet kirjakielen kansoille, joilta se puuttuu, ennen kuin varsinainen käännöstyö on voitu aloittaa.

Meidän tulisi uskovina tukea vähemmistöjen kielellisestä kehitystä, koska se on tärkeä osa heidän identiteettiään ja minuuttaan. Silloin he pääsevät paremmin ymmärtämään, että Jumala rakastaa kansoja koosta riippumatta ja kokoaa heitä suureen valkopukuiseen joukkoon kaikista kansanheimoista, sukukunnista ja kielistä (Ilm. 7:9).

Jos ajattelemme näitä Jumalan suunnitelmia, niin ”multi-kultti” -trendit ja globalisaation tavoitteet eivät aina mene yksiin Raamatun linjauksien kanssa – niin kuin ei tehnyt Baabelin tornin rakennusvaiheessakaan. Siksi kielet eriytettiin …

Erik Jersenius kirjoittaa vielä, että Ruotsissa on noin 800 000 henkilöä, joilla on varsin rajoittunut lukutaito ja nekin, jotka osaavat lukea, lukevat päivä päivältä yhä huonommin. Kehityksen suuntaus on Suomessakin tältä osin haasteellinen.

Mitä tapahtuu, kun kukaan ei enää osaa lukea? Silloin kieli ja kansallinen identiteetti kuolevat. Varovaisesti haluaisin kysyä, kuinka tämä vaikuttaa kristittyjen elämään ja Raamatun lukuun tulevaisuudessa? Pitääkö kaiken tiedonvälityksen, evankelioinnin ja lähetystyön tapahtua audiona ja/tai videona, kun kukaan ei enää osaa ratkaista kirjainyhdistelmien koodeja?

Ruotsin kristillinen lehti, Sändaren, totesi jo 2016 tekemässään tutkimuksessa, että vain 7 prosenttia luki Raamattua kuukausittain, ja ainoastaan 2 prosenttia teki sitä päivittäin! Tämä voi johtaa siihen, että kristillinen identiteettimmekin kuolee. Sen tähden meidän tulisi taistella lukutottumusten puolesta ja erityisesti Raamatun lukemiseen innoittaen, ettei suomalaisuus ja kristillisyys kuolisi kokonaan.

Rauli Lehtonen

Artikkeli on aikaisemmin julkaistu Ristin Voiton numerossa 31/25. Osoitteesta www.ristinvoitto.fi voit tilata lehden edullisesti. Näin pääset seuraamaan tuoretta tietoa myös lähetystyöstä.

RaLe