Alaskan oikea joulupukki on sairastunut Covidiin.

Joulpukin kulkuneuvot seisovat paikoitusalueellaan, kun pukki on sairastunut. Kuva: yksityinen arkisto

Viimeisin huhu, jonka kuulin Alaskan ystävieni kautta, väittää että oikea joulupukki olisi yllättäen sairastunut Covid -19. Valitettavasti en ole saanut uutista vahvistettua, koska suurin osa tietotoimistoista on jo sulkenut ovensa joulunvieton vuoksi. Näin uutista hämärtää mahdollisuus, että kyseessä voikin olla niin sanottu ”fake news”.

Jos kuitenkin haluatte varmistaa, että joululahjanne tulevat ajoissa perille, suosittelisin että välittömästi otatte yhteyttä johonkin suorahakuyritykseen, jolla on yhteyksiä Rovaniemen joulupukin pajakylään. Mikäli heillä on yhteistyösopimus pajakylän kanssa, saattaa suomalainen pukki pystyä viime tipassa vielä tuuraamaan, niin että saatte joululahjanne sopivasti jouluaatoksi, ennen kuin aloitatte kauneimpien joululaulujen kuuntelun.

Itse olen tosin yhtä varauksellinen ”kaiken maailman” tonttuihin nähden, kuin mitä itämaan tietäjät ilmeisesti olivat. Tiesitkö muuten että ruotsinkieliset usein käyttävät itämaan tietäjistä sanaa ”de tre vise männen”, vaikkei Raamatun alkukieli ollenkaan käytä sanoja: ”kolme, viisaat, miehet”.

Olivatpahan he sitten viisaita, miehiä tai kolme lukumäärältään, niin varmaa on kuitenkin se, etteivät he välittäneet Alaskan ja Lapin joulupukeista. He järjestivät itse kaikki lahjansa ja ottivat ne mukaan Jeesus-lapselle. Näin he varmistivat, että ne saapuivat ajoissa perille. Heillä oli mukanansa kultaa, suitsuketta ja mirhaa.

Joulupukin patsas Anchoragen joulumaan ulkopuolella Alaskassa. Kuva: Rauli Lehtonen

Mitä Sinä muuten olet ajatellut antaa Mestarillesi joululahjaksi, nyt kun joulupukin apuun ei voikaan luottaa? Uskotko muuten että itämaan tietäjät ovat olleet ihan oikeasti olemassa? Löytyykö heidän olemassa olemisestaan muualta todisteita, kuin Raamatun lehdiltä?

Marco Poolo näki heidän balsamoidut ruumiinsa

Jokin aika sitten minulla oli mahdollisuus tutustua venetsialaisen tutkimusmatkailijan ja seikkailija Marco Poolon kirjoituksiin. Yllätyin miten hän kirjoitti siitä, kun hän eräänä päivänä saapui Persian lahden kautta Saveh-nimiseen kaupunkiin, siis joskus 1200-luvulla.

Siellä hänelle kerrottiin kolmesta kuninkaasta: Balthasarista, Kasperista ja Melchiorista, jotka olivat matkustaneet Betlehemiin kumartamaan Jeesus-lasta. Muistelmissaan Marco Poolo kirjoittaa, miten nämä kuninkaat lepäävät hautakammioissaan Savehin kaupungin mausoleumissa: ”Heidän ruumiinsa ovat vielä ennallaan. Hiukset ja parta ovat jäljellä aivan niin kuin he olisivat balsamoituja.”   

Tätä lukiessani ymmärsin että itämaan tietäjät ja Jeesus-lapsi ovat olleet ihan oikeita henkilöitä ja että löytyy monia muitakin lähteitä, jotka vahvistavat raamatun eri kertomukset joulun tapahtumista. Samalla tavalla kuin he näkivät Betlehemin tähden, mekin olemme saaneet katsella Jupiterin ja Saturnuksen ratojen kohtaamista eteläisellä tähtitaivaalla joulukuun 21-23. päivänä. Mutta voiko näkemämme valoilmiö olla juuri se sama raamatunaikainen näkymä, jonka itämaan tietäjät näkivät ennen Jeesuksen syntymää? Minä en todellakaan tiedä.

Tähtitaivaan näkymä Hälsinglandista katsottuna. Kuva: H. Berg

Tärkeämpi kysymys on: Mitä me annamme Herrallemme lahjaksi jouluna 2020, nyt kun emme voi luottaa Anchoragen pukkiin tai Lapin suorahakuyrityksiin?

”Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa heidän synneistä” (Matt. 1: 21).  

Haluatko antaa Hänelle kaikki sinun syntisi? Tahdotko saada ne kokonaan anteeksi? Mikäli vastaat myönteisesti tähän kysymykseen, silloin et ilmeisesti milloinkaan kuole. Tie iankaikkiseen elämään tulee Raamatun kirjoitusten mukaan todelliseksi sinun elämässäsi.

Rauli Lehtonen

Syntien anteeksi saaminen avaa meille oven iankaikkiseen elämään. Kuva: H. Berg

Föregående/Edellinen

Den riktiga tomten i Alaska har insjuknat i Covid -19

Nästa/Seuraava

Det bästa jag läst år 2020: Äntligen återförenade – en otrolig julberättelse

6 kommentarer

  1. Anita Ängeslevä

    Hyvää joulua teille koko perheelle. Siunausta tuleville päiville.

    • Rauli Lehtonen

      Usein ajattelemme Boråsin entisajan jouluja. Erityisesti muistan Anita, kun äidin ja isän kanssa lähdimme todella aikaisin jouluaamuina kirkkoon. Taisit usein olla kirkossa pianon koskettimien kanssa taiteilemassa. Säestit niin tahdikkaasti.

      Joskus taas tulin kuuntelemaan taidokkaaksi harjoittelemaasi kuoroa. Ellei sitä olisi ollut, olisivat monet kokoukset ja jumalanpalvelukset jääneet ehkä käymättä. Kyllä musiikki on hengellisten tilaisuuksien ”sielu”. Varsinkin joulun aikaan. Se luo kehykset ja ilmapiirin.

      Oi niitä aikoja.

  2. Tuomo Kulpakko

    Kiitos Rauli!

    Niin koskettava sanoma.

    Ei tarvita hienoja sanankäänteitä.

    Jumalan sana riittää.

    Jatka samaa linjaa,aamen!

  3. Arto Flink

    Kiitos Rauli.Jumalan siunaavaa joulun aikaa koko perheellesi.

  4. Erkki Trehag

    Hej Rauli! Mielenkiintoisia asioita jotka lämmittävät sydäntä ja mieltä, sieltä kaukaa vuosien takaa. Ainakin meitä jotka uskomme Jeesukseen ja Jumalan Sanan ilmoituksiin. Kiitos kun jaat niitä meillekkin.
    Hyvää Joulua sinulle ja koko perheellesi. Erkki Trehag

  5. Sirpa

    Kiitos ja siunartua jatkoa, koko perheellesi

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *

Denna webbplats använder Akismet för att minska skräppost. Lär dig hur din kommentardata bearbetas.

Drivs med WordPress & Tema av Anders Norén