Joululahja Pohjois-Korean kansalle!

Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjongjangissa on kaksi rekisteröityä kirkkoa, joilla halutaan näyttää ulkomaalaisille valtion avoimuutta. Yllä seurakunnan kuoro laulaa. Näin Jumalan läsnäolo voi tuoda valoa vainotun kansan elämään – myös jouluna. Kuva: Yksityinen arkisto

Rakastan Pohjois-Korean kansaa. Koko sydämestäni haluaisin heille hyvää. Jos heidän on nälkä, haluaisin antaa heille ruokaa. Jos heillä on kylmä, haluaisin antaa heille jotakin, joka lämmittää heitä. Jos he ovat orjuutettuja, haluaisin heidän löytävän vapauden.

Tiedän myös, että Jumalan halu ja suunnitelma on siunata heitä. Ruoka on välttämätöntä, elinehto nälkiintyneelle. Jokainen meistä tarvitsee myös elämässään lämpöä ja sydämiimme on kätketty vapauden kaipuu. Meillä on tarve kokea Jumalan siunaus elämässämme.

Pohjois-Korea tunnettiin vahvasta kristillisyydestä viime vuosisadan alkuvuosina. Maa sai kokea suuren herätyksen vuosisadan vaihteessa ja seurakunnat elivät siunauksen ja kasvun aikaa. Pääkaupunki, Pjongjang, tunnettiin nimellä Idän Jerusalem.

Japani kuitenkin miehitti Korean niemimaan vuonna 1910.  Tuolloin maassa aloitettiin laaja japanilaistaminen, mm. korean kielen käyttö yritettiin kieltää ja keisari asetettiin Jumalan asemaan. Näiden toimenpiteiden tuloksena Korean seurakunnat ja kristillisyys ajettiin askel askeleelta yhä ahtaammalle.

Pohjois-Korean ateistisen yhteiskunnan perustajan Kim Il Sungin patsas (vasemmalla). Hänet on myös valittu maan ikuiseksi presidentiksi. Oikealla hänen poikansa Kim Jong Ilin patsas. Molemmat ovat olleet perustamassa ja kehittämässä valtion ateistista yhteiskuntaa. Kuva: Yksityinen arkisto

Japanin antautuessa toisen maailmansodan päätteeksi 1945 Korea jaettiin. Pohjois-Korea joutui Neuvostoliiton vaikutus- ja valtapiiriin. Tämä oli kova isku Pohjois-Korean kristillisyydelle. Alkoi jo vuosikymmeniä kestänyt pimeä aika Korean kristityille. Kommunismin ja myöhemmin siitä edelleen kehitetyn Juche -aatteen mukaisesti elävä kristillinen usko on yritetty kitkeä pois maasta. Juche -ideologian mukaista antikristillistä opetusta annetaan viikoittain varhaislapsuudesta läpi aikuisuuden aina eläkevuosiin saakka. Maa on ollut lähes suljettu kaikilta ulkoapäin tulevilta viesteiltä.

Pohjois-Korea on elänyt viimeiset vuosikymmenet tiukan diktatuurin ja totalitarismin otteessa. Pienintäkään uskon ilmaisua ei ole suvaittu. Korealaisen yhteiskunnan rakenteisiin istutettu tiivis ilmiantajien verkosto tekee seurakuntaelämän hyvin vaikeaksi. 

Kristittyjä vankileireillä

Kristityt on järjestelmällisesti suljettu vankileireille, joille valitettavan moni heistä on menehtynyt. Pohjois-Korean maanalainen seurakuntaliike kuitenkin elää tämän ahdingon keskellä. Pienet, pääasiassa alle 10 hengen ryhmät, kokoontuvat jumalanpalveluksiinsa salaa ja jatkuvassa paljastumisen pelossa. Korealaisten kristittyjen määrästä on mahdotonta saada tarkkaa tietoa, mutta arviot heidän määrästään vaihtelevat muutamasta kymmenestä tuhannesta aina satoihin tuhansiin saakka. Totuutta ylläpitävä kristillinen seurakunta on kuin kivi vallanpitäjien kengässä kaiken valheen keskellä.

Itse olen saanut kokea elämässäni Jumalan hyvyyttä, uskollisuutta ja armoa. Hänen läsnäolonsa on kantanut minua, siksi olen tässä tänään. Avain tähän on ollut Jumalan sana. Sana on ohjannut minut Jumalan yhteyteen ja vakuuttaa uudestaan ja uudestaan ihmeellisestä armon osallisuudesta. Sana opastaa minua uuden elämän tiellä ja ravitsee sisintäni. Jumalan Sanan kautta hänen siunauksensa on tullut elämääni. Tämä on parasta, mitä tiedän. Tämän siunauksen haluaisin jakaa myös lähimmäisteni kanssa.

Millaisia uutisia Pjongjangin miehet jakavat keskenään? Kuva: Veli Sakarias

Jumalan Sana on parasta, mitä voin antaa Pohjois-Korealaisille. Se on Jumalan ojennettu käsi, siihen orjuutettu ja kahlittu ihminen voi tarttua. Niin kuin Sana on ollut siunaukseksi sinulle ja minulle täällä Pohjolassa, sitä se on myös lähimmäisillemme muurien takana. ”On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.’” Jumala on siunannut meitä, meidän tehtävämme on välittää tuota siunausta eteenpäin.

Profeetta Jesaja kuvaa siunauksen ja todellisen joulun saapumista kansakunnan elämään. ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan. Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat, jotka painavat olkapäitä, ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat, niin kuin murskasit Midianin vallan.

Kaikki taistelukenttiä tallanneet … Kaikki veren tahrimat vaatteet … Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan! Kuva: Yksityinen arkisto

Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat, kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruoaksi. Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan. Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina. Tämän saa aikaan Herran Sebaotin pyhä kiivaus.” Jes 9:1-6

Jumalan läsnäolo tuo valoa ja kirkkautta vainotun kansan elämään, elämää kuoleman sijaan. Valo tuo riemua ja iloa elämään. Orjuuttavat kahleet katkotaan ja vapaus voi koittaa. Joulu julistaa vapahtajan tuloa. Johannes Kastaja tiivistää joulun viestin: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!”

Jumala on armossaan avannut meille mahdollisuuden olla viemässä Jumalan Sanaa Pohjois-Koreaan. Valoa voidaan viedä sinne, missä on kaikkein pimeintä. Pohjois-Korea tarvitsee nyt sinun apusi ja esirukouksesi! Me voimme yhdessä viedä sydämen joulun Pohjois-Koreaan!

Jos haluat antaa joululahjan työn tukemiseksi, voit sen välittää Ruotsin pankkisiirtotilille: Vastaanottaja on Finska Fildelfia, bankgiro n:ro 5704-0503. Jos haluat antaa Ruotsin ulkopuolelta lahjoituksen, silloin IBAN-numero on SE06 8000 0832 7970 4391 2471 ja Swift/BIC-koodi on SWEDSESS. Tärkeintä kuitenkin että muistat työtä rukouksin. Merkkaa uhrisi ”Korea”.

Veli Sakarias

Kansa joka Pjongjangin katuja vaeltaa, saa vielä nähdä suuren valon. Kuva: Veli Sakarias

Previous

Viranomaiset hajottavat Arkangelin baptistikirkkoa.

Next

Vuoden 2020 mahtavin joulukertomus – löysivät toisensa 35 vuoden jälkeen

8 Comments

  1. Arto Flink

    Kiitos jälleen kerran Rauli.Jumalan siunaamaa joulua sinulle ja perheellesi.

    • Vera

      Kiitos, Rauli!!!

      • Rauli Lehtonen

        Kiitos Veera siitä kun olet aktiivisesti antanut palautetta blogissani. Joskus olen haikeana ajatellut niitä aikoja, kun kävimme vanhempiesi luona Tbilsissä vuonna 1980. Olit silloin jo tutustunut Juusoon.
        Olen paljon kiitollisuuden velkaa teille siitä, että niin usein olette ilahduttaneet ja välittäneet kauniita sanoja, vaikken ole niitä anasainnut.
        Kuinka haluaisinkaan joskus päästä kuuntelemaan laulujanne ja musiikkianne, joka varmastikin soi Vapahatjamme Jeesuksen kunniaksi tänäkin jouluna.
        Rauhallista joulua ja siunattua uutta vuotta hienolle perheellenne.

    • Rauli Lehtonen

      Kiitos Arto kaikista vuoden aikana antamistasi rohkaisevista palautteista ja myönteisistä kannanotoistasi. Olen iloinnut niistä kovin.
      Rauhallista joulua ja siunattua uutta vuotta toivottaen.

  2. Raimo Itkonen

    Kiitos Rauli valaisustasi!
    -Jumalan valtakunnantyö etenee ihmeellisesti.
    -Yhteiskunta voi olla täysin suljettu ja kansan vapaus rautaotteessa, mutta kuitenkin Jumala löytää ne ihmiset, jotka kaipaavat Vapahtajaansa ja uskaltavat panna oman elämänsä alttiiksi saadakseen esille Jumalan sanan totuuden ja viedäkseen sen lähimmäisilleen pelastukseksi.
    -Rauhaisaa Joulua meille kaikille!

    • Rauli Lehtonen

      Kiitos Raimo kaikista vuoden aikana antamistasi hyvistä palautteista ja asiantuntemuksestasi.
      Rauhallista joulua ja siunattua uutta vuotta toivottaen.

  3. Kalevi Marin

    Pohjois-Korean kansa tuli läheiseksi, silloin kun rakensimme Mongoliassa Ulaanbaatarissa Kristillistä Radiotaloa. Irja Halatz kertoi minulle paikan, missä oli muureilla aidattu alue, jossa säilytettiin Pohjois-Koreasta paenneita pakolaisia, jotka olivat tulleet Mantsuurian kukkuloitten kautta Mongoliaan. Kävin katsomassa aluetta, joka oli melkoisen suuri ja aseistetut vartijat kiersivät muurin ulkopuolella, en päässyt lähelle. Rukoilin autossa näiden raukkojen puolesta, Evankeliumi pitäisi heillekin viedä! Rukoillaan heidän puolesta ja autetaan myöskin taloudellisesti.
    Etelä-Korealainen pastori, joka Mongoliasta käsin teki työtä Pohjois-Koreassa (liikeyritys), tuli itselleni läheiseksi. Eräältä matkalta hän tuli sinkkiarkussa takaisin.

    • Rauli Lehtonen

      Olet Kalevi kokenut aivan hurjia juttuja. Kateeksi käy.

      Voisit joskus kertoa seikkailuistasi jopa muslimimaailman kielletyiltä alueilta! Jäämme odottelemaan muistelmiasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Copyright Rauli Lehtonen 2019–